Aaron vietti kolme yötä Joensuun mummin kanssa, kun me vanhemmat päätimme lähteä viettämään yhteistä laatuaikaa Milanoon tuossa itsenäisyyspäivän aikoihin. Milanon matka oli tervetullutta vaihtelua tavalliseen arkeen kaikessa rankkuudessaan huolimatta, koska meillä ei tunneta sanaa lepoloma. Aaronilla ja mummilla oli mennyt loistavasti täällä kotosalla, eikä Aaron kiukutellut meille yhtään tullessamme takaisin. Kaikki oli taas kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Joulu olisi jo ensi viikolla. Viime vuonna toteutimme hienot joulukorttikuvaukset, mutta ajanpuutteen ja tuon väkkärän vauhdin vuoksi päätimme ottaa tänä vuonna rennosti ja postittaa sukulaisille ihan tavalliset kaupasta ostetut joulutervehdykset. Joulupiparitkin, mitkä paistettiin yhdessä Aaronin kanssa, on jo kohta syöty ja pakastin on täytetty jouluruoilla (laatikoilla). Kuka pipareita tai joulutorttuja edes jaksaa syödä varsinaisena juhlapäivänä? Ei kukaan, ainakaan meillä, joten olemme ulkoistaneet piparitorttumässytyksen koko alkujoulukuun ajalle. Sitten jouluna voi keskittyä muihin herkkuihin, heh. Ainakin Pikkusisko taitaa olla oikea herkkusuu, koska minun tekee jatkuvasti mieli makeaa..
 |
| Piparit tehdään perinteisesti tonttulakki päässä. Aaronilla on päässään isänsä vanha tonttulakki. |
Joulu on se, mikä ei koskaan muutu. Tällaisen lauseen kuulin toissa päivänä P:n suusta. Niinhän se on, koska samassa taloudessa asuu perinnehirmu. Yhteisten joulujuttujen jälkeen olemme pyrkineet pitämään joulun samanlaisena. Ei kai kukaan kerran vuodessa tapahtuviin "rutiineihin" voi kyllästyä?
Meidän jouluun laskeutuminen alkaa tällä viikolla P:n silmäleikkauksella. Josko loppuviikosta saisimme sen torin suurimman kuusenkin kotiin raahattua...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat kivoja. Kiitos, kun jätät viestiä <3