Aito kuva

Miksi tyytyä siloiteltuihin vauvaposeerauksiin, kun voi räjäyttää potin aidolla vauvakuvalla? Eihän se arki vauvan kanssa ole kuitenkaan siistiä ja tahratonta. On muruja, klönttejä, lätäköitä, kuolaa, liissaantunutta puuroa hihassa, törhötukkaa, tahmatassuja, hetkupeppua, natusteltuja lehtiä.. Leluja on joka paikassa, sielläkin, missä niitä ei pitäisi olla ja silti kaikkein hauskin lelu on isin laukun hihna tai viherkasvi. Huutakaa hep, jos vauvanne on aina suittu ja sillä ei ole päivän ruokalistaa kauluksessa, kun perheen työssä käyvä jäsen saapuu raskaan työpäivän jälkeen kotiin. Ja jos joku nyt huusi hep, voi kuvitella mielessään meidän täällä Aaronin kanssa taputtavan, onneksi olkoon.

Yksi kuva kertoo tuhat sanaa. Kotistudiostamme kuuluu taas, olkaa hyvät.

Aaron 10kk, kameran takana isi-P

Talvi tuli takaisin

Pakkasta ja lunta. No voihan nenä. Hetken jo riemuitsin aikaisesta keväästä ja laitoinkin jo toppavaatteet syrjään. Takaisinhan ne oli kaivettava. Jos nyt jotain kylmästä säästä positiivista etsii, niin Aaron sai testata vauvapulkkaa.

Kieli keskellä suuta

 
Olemme nyt pari kertaa käyneet kaveriemme kanssa läheisessä perhepuistossa leikkimässä. Uudet lelut ja leikkikaverit ovat olleet Aaronista tosi hauskoja. Itseäni lähinnä viehättää ajatus lähteä jonnekin "ihmisten ilmoille", minne voi ottaa hyvillä mielin vauvan mukaan oli hän millä tuulella tahansa ja minne lapsen voi vapauttaa lattialle touhuamaan rauhassa. En ole oikein varma, että olenko minä oikeastaan perhepuistoihmisiä, mutta kaverin kanssa sinne on mukava mennä.

Kaupunkimme keskustassa ei oikeastaan ole minkäänlaista vauvaystävällistä kahvilaa (niistä parista olemassa olevasta). En ole aiemmin kiinnittänyt tähän huomiota, mutta ainoa, minkä kahvilat tarjoavat on oikeastaan syöttötuoli. Kahvilat näyttävät maksimoivan asiakaspaikkansa täyttämällä tilan tuoleilla ja pöydillä, joten rattaiden kanssa navigoituminen pöytään on miltei mahdotonta. Sopivan pöydän tuurilla löytäessä tila sen ympärillä on aikuisellekin ahdas riisua takkia itseltään saati tuoda rattaat tai se syöttötuoli lähelle. Ja ne muut asiakkaat... Miten voi ihmiset katsoa niin pahasti, jos he joutuvat pikkuisen väistämään lapsen takia? Tai jos siitä lapsesta nyt sattuu pääsemään jokin ääni. Hyvänen aika! Äideille, jotka ottavat vauvan mukaansa kahvilaan, pitäisi pikemminkin nostaa hattua, että rohkenevat siihen. Aaron tuskin tulee koskaan olemaan "se hajuton, mauton ja hiljainen", suomalaiseen makuun sopiva lapsi. Aaron on iloinen, äänekäs ja hölöttävä vauva, joka tykkää tohottaa menemään. Sukuunsa tullut.

Väsy iski mäenlaskussa

Äänistä puheen ollen, Aaron on oppinut vetämään itse tiikerisoittorasiansa käyntiin. Sellaisen, mikä on sängyssä. Jippii.

Raitapaita

Tänään reippailimme ihanassa auringon paisteessa passikuvaan. Olin varannut reilusti aikaa kuvaukseen, mutta se oli nopeammin kuvattu kuin ehdinkään ajatella. Vauva jakkaralle istumaan, minä kyykötin jakkaran vieressä ja tuin toisella kädellä Aaronia ja toisella pidin reflektorikangasta Aaronin kasvojen edessä. Naps naps ja valmis.

Aaronin yöt alkavat olla hulinointia, koska selkeästi nyt tapahtuu pikkupään sisällä jotain supermullistavaa. Jäämme odottamaan mielenkiinnolla tulevaa...

Kiikkuu kaakkuu

Kevättä alkaa olla ilmassa sen verran, että uskaltauduttiin viikonloppuna läheiseen leikkipuistoon. Eikä riemulla ollut rajaa, kun Aaron pääsi kokeilemaan keunua ensimmäistä kertaa ikinä.

Mites meillä muuten menee, kun blogissa on hiljaista pitänyt.. Aaron hampoo (sainpas käyttää maailman kamalinta äitisanaa) ja suussa majaileekin seitsemän valkoista nököä. Aaron yrittää myös sytkyttää eteen päin, mutta tuloksena vauva hiissaantuu takaperin ja siitäkös repeää mökäelämä. Mökäelämää meillä onkin nyt riittänyt vaikka muille jakaa, joten ne hetket, kun Aaron torkkuu, ovat menneet voimia keräillessä seuraavaan koitokseen. Tylsä äiti, tylsä lelu, tylsä kirja, tylsä biisi, tylsä huone sekä monet muut asiat aiheuttavat äänekästä protestia. Mutta mitäpäs tapahtuu, jos tylsä äiti meneekin vessaan tai katoaa muuten vain hetkeksi näköpiiristä.. yääyääyää. Just. 

Huomenna tämä äiti lähteekin iltapäivällä kynsihuoltoon ja sen jälkeen syömään, ilman beibiä. Sitä ennen yritetään osautua Aaronin kanssa passikuvaan, jotta ehditään hommata vauvalle passi ennen huhtikuuta, jolloin karistetaan koko porukalla tämä harmaus jaloista ja lähdetään Roomaan, hurraa!

Hiihtoloma

Viime viikko vietettiin taas Joensuun mummin luona Aaronin kanssa. P oli työmatkalla, joten päätettiin lähteä taas hiukan reissaamaan, jottei aika kävisi niin pitkäksi kahdestaan Aaronin kanssa.

Mummila oli paikoillaan, joskin pientä pintaremonttia oli sitten viime näkemän tapahtunut. Seinät olivat saaneet uutta tapettia ja mummin kanssa suunniteltiinkin uudistusta myös minun vanhaan huoneeseeni. Aaronkaan ei mennyt niin sekaisin matkustamisesta kuin viimeksi ja oli heti valmis touhuamaan uusilla (oikeastaan vanhoilla) leluilla. Suosikiksi nousi vaaleanpunainen norsu nimeltä Pompom. Pompomin nimesi Aaronin kummitäti lapsena leikeissään ja jolla minäkin olen vuorollani leikkinyt. Ja kyllä Pompom saikin kyytiä...Aaron oli myös valtavan kiinnostunut Hippu-koiran leluista. Eräänä aamuna käänsin hetkeksi selkäni ja yhytin pienen rullailijan Hipun puruluun kimpusta. Näemmä maistui herkulliselta.