Talvi tuli takaisin

Pakkasta ja lunta. No voihan nenä. Hetken jo riemuitsin aikaisesta keväästä ja laitoinkin jo toppavaatteet syrjään. Takaisinhan ne oli kaivettava. Jos nyt jotain kylmästä säästä positiivista etsii, niin Aaron sai testata vauvapulkkaa.

Kieli keskellä suuta

 
Olemme nyt pari kertaa käyneet kaveriemme kanssa läheisessä perhepuistossa leikkimässä. Uudet lelut ja leikkikaverit ovat olleet Aaronista tosi hauskoja. Itseäni lähinnä viehättää ajatus lähteä jonnekin "ihmisten ilmoille", minne voi ottaa hyvillä mielin vauvan mukaan oli hän millä tuulella tahansa ja minne lapsen voi vapauttaa lattialle touhuamaan rauhassa. En ole oikein varma, että olenko minä oikeastaan perhepuistoihmisiä, mutta kaverin kanssa sinne on mukava mennä.

Kaupunkimme keskustassa ei oikeastaan ole minkäänlaista vauvaystävällistä kahvilaa (niistä parista olemassa olevasta). En ole aiemmin kiinnittänyt tähän huomiota, mutta ainoa, minkä kahvilat tarjoavat on oikeastaan syöttötuoli. Kahvilat näyttävät maksimoivan asiakaspaikkansa täyttämällä tilan tuoleilla ja pöydillä, joten rattaiden kanssa navigoituminen pöytään on miltei mahdotonta. Sopivan pöydän tuurilla löytäessä tila sen ympärillä on aikuisellekin ahdas riisua takkia itseltään saati tuoda rattaat tai se syöttötuoli lähelle. Ja ne muut asiakkaat... Miten voi ihmiset katsoa niin pahasti, jos he joutuvat pikkuisen väistämään lapsen takia? Tai jos siitä lapsesta nyt sattuu pääsemään jokin ääni. Hyvänen aika! Äideille, jotka ottavat vauvan mukaansa kahvilaan, pitäisi pikemminkin nostaa hattua, että rohkenevat siihen. Aaron tuskin tulee koskaan olemaan "se hajuton, mauton ja hiljainen", suomalaiseen makuun sopiva lapsi. Aaron on iloinen, äänekäs ja hölöttävä vauva, joka tykkää tohottaa menemään. Sukuunsa tullut.

Väsy iski mäenlaskussa

Äänistä puheen ollen, Aaron on oppinut vetämään itse tiikerisoittorasiansa käyntiin. Sellaisen, mikä on sängyssä. Jippii.