Sain tietää olevani raskaana raskausviikoilla 13.
Miten terveydenhoitaja ei voi tietää, miten lapsia tulee saati tunnista alkuraskauden oireita?
Koska sen ei pitänyt käydä niin helposti tälläkään kertaa.
Yllätys oli suunnaton, mutta erittäin iloinen.
Sopeuduttavahan se oli.
Alkuraskauden niskaturvotusultra meni ohitse.
Mitäs siitä, kävin läpi keskiraskauden veriseulonnat ja koska rakenneultrassakin kaikki näytti olevan mallillaan, uskalsi raskaudesta jopa olla onnellinen.
Edellisestä synnytyksestä jäi monia asia mietityttämään niinkin paljon, että synnytyspelkopoliklinikka tuli tutuksi.
Nyt minulla on virallisesti alkanut äitiysloma, vaikka arkeahan se ei muuta.
On kaksi rajapyykkiä.
Asetin itselleni kaksi tavoitetta: raskausviikot 34 ja 37.
Ensimmäisenä on toinen ylimääräinen lääkärikontrolli ja toinen on "se maaginen" täysiaikaisuuden rajapyykki.
Saa nähdä, minne päästään.
Kotona riittää vielä valmisteltavaa ja toivottavasti aikaa on. Tilasimme Aaronille isojen poikien sängyn tavoitteenamme siirtää Aaron siihen jo hyvissä ajoin, jottei hän koe pikkusiskon varastavan omaa paikkaansa. Vauvan pinnasängyn sijoituspaikka on meidän työhuone ja työhuone muuttaa takkahuoneeseen. Jännää, miten yli 140 neliötä ei riitä meille (pesänrakennusvietti laajentuu uuden kodin etsintään)... Tila ja avaruus ovat välttämättömyyksiä oman mielenrauhan kannalta.
Tilattiin sitten myös pitkällisen harkinnan jälkeen uudet rattaat. Tuplarattaat. Ajateltiin silloin noita BabyJoggereita ostaessa, että jos toinen lapsi joskus tulee, niin Aaron on jo niin iso, että voi matkustaa seisomalaudalla samoissa rattaissa. Toinen myönnytys, mikä kirpaisee, sillä olen ihan rakastunut noihin BabyJoggereihin ja niiden käytettävyyteen.
Ajatukset väkisinkin kääntyy tulevaan synnytykseen, jota odotan pelon sekaisin tuntein. Vauva-arki sinällään jännittää myös, mitä pyöritystä se sitten tuleekaan olemaan. Ja miten meidän silmäterämme, Aaron, sopeutuu vauvaan, jonka tuloon ei osaa vielä varautua, vaikka joka päivä puhutaankin Pikkusiskosta ja ihmetellään masuja sohvalla vierekkäin.
Pikkusisko on kyllä enemmänkin kuin tervetullut meidän perheeseen ja kotiin. Odotan tämän kaiken jännityksen keskellä sitä hetkeä, jolloin saa pienen, lämpimän ja tuhisevan kääryleen syliin. Miltä hän tuleekaan näyttämään? Onko hänellä minun silmäni ja isänsä huulet vai periikö hän kenties kunnon sukuvarpaat? Oli, miten oli, omalta hän tuntuu kuitenkin. Oikean kokoinen ja oikean näköinen, juuri sellainen, millainen hänen kuuluukin olla.