Tähtisilmä

"Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
posket tehty puolukasta,
tukka naavatuppurasta,
silmät on siniset tähdet.

Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
keinu kuusen kainalossa,
tuutu tuulen kartanossa,
sammuta siniset tähdet!"

-Kirsi Kunnas-

Syyspäivä Repovedellä

Eilen koitti se päivä, mitä olin suunnitellut pitkään ja hartaasti kahden kaverini kanssa: ruskaretki Repoveden kansallispuistoon! Sää vaikutti hyvin epävakaalta, mutta kolme rohkeaa äitiä vielä rohkeampien vauvojen kanssa päätti uhmata syksyä. En ollut koskaan aiemmin käynyt Repovedellä patikoimassa, mutta täytyy myöntää, että eilinen ei jäänyt viimeiseksi kerraksi. Oli nimittäin todella hauskaa ja kuntoa kohottavaa kantaa n. 8 kiloa vauvaa eturepussa ja puolet siitä painosta tavaroiden muodossa selkärepussa.

Retkeilijät eli minä ja Aaron, Aino ja Kerttu sekä Päivi ja Ava valmiina lähtöön.

Kävelimme rauhallista tahtia Ketunlenkkiä. Mukavuuden haluisina hieman tosin oikaisimme, joten matkaa ei kertynyt kuin arviolta 3 km. Matkallemme kuitenkin osui huimaa riippusiltaa, peikkometsää, kallionkiellekkeitä, vinssattavaa lossia ja mikä parhainta: nuotion tekoa ja makkaran paistoa.

Lapinsalmen riippusilta

Taukopaikalla koko matkan niin tyytyväisenä matkannut Aaron päätti ilmoittaa ystävällisesti äidille, että minähän en näin kylmää maitoa syö, yäääyäää, vaippakin on litimärkä. Kätevänä ja nerokkaana äitinä eikun maito nuotion reunalle lämpiämään (tuttipullo koki vain vähäisiä sulamisvaurioita pohjasta) ja vauvalle vaipan livautus mahdollisimman vähän riisuen.

Sekä äiti että vauva selvisivät traumoitta. Ja vesisadekin yllätti vasta automatkalla kotiin.

Kavereiden kanssa taukojumpalla

 

Tähän loppuun pitää kehaista taas S&P:n kokeilevaa keittiötä. Kokeilussa on mitä hauskempia ruokia ja reseptejä, joista yksikään ei tule toteutetuksi soveltamatta. Sunnuntain kunniaksi P valmisti meille pulled porkia eli "nyhtöpossua" (joojoo, nyhtö, nyhtö). Minä tein meille hampurilaissämpylät ja yhdessä valmistimme coleslawn. Nams!

4 kk

Viikko taas on vierähtänyt kuin siivillä ja aika olisi valmistautua viikonlopun viettoon. Univenkoilujen syyksi paljastui esiin puskeva kulmahammas ja kipulääkityksen turvin olemme palanneet "normaalirytmiin". Ai miten niin esikoinen on kokeilukappale? Tänään pari päivää hyvin levänneenä Aaron päätti näyttää äidille ja isille, mitä kohta on luvassa ja touhotti innoissaan leikkimatolla punnertaen hetkittäin kyynärnojasta jo melkein suorille käsivarsille. Välillä piti laskea pää lattiatasoon ja nostaa peppua ja kokeilla, miten koivet asettuvat vatsan alle. Oikeasti..toinen on vasta näin pieni..Huomatkaa yllä olevan kuvan ylihauska termiittipuku ja iloinen kuolavana.

Unipohdintaa ja kestovaippakokeilua

Pieni vauva on maailman suloisin näky, kun se nukkuu. Mutta kun se ei aina nuku, vaikka sitä selvästi nukuttaisi. Syötä, vaihda vaippa, hytkytä, kokeile leikkiä, sylitä, sylitä tuhannessa eri asennossa, laske sänkyyn, anna tutti, sylitä lisää.. Kaiken tämän ajan pieni nuppunen huutaa kuin palosireeni pääpunaisena ja silmät ummessa. Sitten itkusta tulee tauko. Huokaat hiljaa, nukkuipa se viimeinkin. Sitten herra päättää tajuta, että nyt on hitto vie hiki ja show alkaa uudestaan. Mitä muuta vanhempi tekisi kuin syöttäisi, vaihtaisi vaipan, hytkyttäisi ja niin edelleen..

Aaron on päättänyt lähestyvän kuukausipäivän kunniaksi opetella sinnittämään nukahtamista. Kateellisena mietin niitä vanhempia, joiden pikkuinen itkee pienellä sievällä äänellä, kun taas meidän paksu poika tykkää karjua koko pienen ruumiinsa vimmalla selkä kaarella. Tulee selvästi isänsä puolen sukuun.. Alla aiheeseen liittymätön kuva vain, koska Aaron on siinä äärettömän söpön ja viattoman näköinen.

Raskaana ollessani päätin vakaasti, että meillä käytetään kestovaippoja vauvan hiukkasen kasvettua isommaksi. Hankin ystävältä kassillisen erilaisia kestovaippoja ja äitiyspakkauksesta saadut vaipat olivat nekin suuri ilon aihe. Viime viikolla suoritin Suuren Kestovaippakokeilu ensimmäisen vaiheen. Miksi vasta nyt? Typerän tapaturman seurauksena teloin oikean käteni etusormen heinäkuun lopussa ja toipuminen jatkuu edelleen. Noh, syrjähdyksen kautta takaisin asiaan. Eli Suuri Kestovaippakokeilu vol 1. Aaron sai kokeiltavakseen äitiyspakkauksen violetin all-in-one-vaipan, koska tottakai halusin aloittaa mahdollisimman helposta ja juurikin valmiista paketista, koska pelkäsin vuotovahinkoa. Eräs ystäväni varoitteli, että hipiästään tarkka vauva saattaa juurikin tällaisesta protestoida, koska vaippa ei ole niin pintakuiva. Kestovaippakokeilun ensimmäinen yritys oli siis tuhoon tuomittu vaipan saadessa olla vauvan päällä ennen suurta älämölöä ehkä tunnin. Aaron loukkaantui verisesti tästä kokeilusta ja koko loppupäivä meni hulinoidessa äidin ja isän suureksi iloksi..

Tänään suoritin Suuren Kestovaippakokeilun toisen vaiheen. Varustauduin tähän koettelemukseen suurella innolla, pintakuivemmalla kuorivaipalla ja irrallisella imulla (suokaa anteeksi vajaa kestovaippasanastoni). Kestovaipoista tietävä ystäväni neuvoi taittelemaan imuun kravattitaitoksen ja sain oikein internetlinkin. Mutta voitteko uskoa, ei siitä kravatista mitään tullut ja päädyin improvisoimaan. Tällä kertaa Aaron viihtyi uudessa hienossa vaipassaan 45 minuuttia. Ilta näyttää, pistääkö herra hienopeppumme ranttaliksi vai ei. Katsotaan, uskallanko edetä kolmanteen vaiheeseen..

Perjantai

Eilisaamu alkoi pienellä järkytyksellä. Heräsin aamulla klo 6.30 ja tajusin kuin taikaiskusta, ettei jokin ollut kohdallaan. Vauva! Hitto vie, ryntäsin kuin pieni eläin (hipihiljaa tietenkin) vauvan huoneeseen vain todetakseni, että siellä se pieni kulta nukkuu peitto korvilla ihan sikiunessa. Koko yö syömättä.. Tuntiessani itseni maailman suurimmaksi pöntöksi hiivin adrenaliiniryöpyn vallassa takaisin sänkyyn. On se kummallista, että sen kerran, kun vahingossa saakin nukuttua "pitkään" ilman heräilyjä, tulee se totaalisesti puun takaa ja siitä ei hirveästi tilanteessa osaakaan nauttia..ainakaan vielä.

Tässä valokuva yhdestä perjantaipäivän parhaista hetkistä: päiväunilta heräsi näin iloinen vauva (varmastikin, kun näki äitinsä).

P:n tullessa kotiin lähdimme koko porukalla ostoksille, mikä näin kohta 4kk vauvaan tutustuneena tuntuu paikoitellen syysmuuton suunnittelemiselta. Eli puoli elämää hoitolaukkuun kaiken tyyppisten katastrofien varalta. Mieluummin todellakin kuljetan nälkä-puklu-vaippa-vaihtovaate-selviytymispakkausta, jos vaikka se sitten pelkällä olemassa olollaan estäisi yllätysten syntymistä. Noh, Aaron teki perinteiset eli hetken Prisman valoja kopasta tuijoteltuaan simahti undulaattinukutuksen (huivi kopan päälle, vähän pienten tahmatassujen vipinää ja tadaa) jälkeen.

Illalla meille oli tulossa ystäviä vierailulle, joten loihdimme P:n kanssa pienen vaatimattoman iltapalan Aaronin uteliaasti tuijotellen meidän touhuja. Todellisuudessa iltapalassa ei ollut juurikaan mitään muuta kuin esille laittoa ja toinen jalka hytkytti välistä sitteriä toisen käden tutittaessa lievähkösti väsähtänyttä pieneen ja vienoon ääneen vihjailevaa poikasta.. Mutta hyvin onnistuttiin, tuli herkkuja ja vieraatkin tykkäsivät! Jee! :)

Tervetuloa!

Hei!

Ajattelin aloittaa blogin. Niin. Aloittaminen tuntuu olevan kaikista hankalinta. Ei oikein tiedä, mitä ja miten, ja erityisesti: mikä on hyvä alku? Tämähän ei tietystikään päde mihinkään muuhun kuin kirjoittamiseen..

Ensiksi taidan kuitenkin esitellä blogin päähenkilön eli tässä hän on! Blogini suurin tähti, muttei aivan vielä kooltaan, on poikani Aaron, tällä hetkellä ikää himppua vaille 4kk, joka vähän isompana todennäköisesti tulee kiittämään äitiään tästä. Yritän kuitenkin pidättäytyä paljastamasta Aaronista mitään turhan noloa. Paitsi siinä tapauksessa, jos sillä on minulle tai hänen isälleen suurta hupiarvoa. Toivottavasti jätätte viestiä käynneistänne, koska on aina mukava tietää, ketkä meidän touhuiluja seuraa.

Äiti ja Aaron 2kk