keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Riittävän hyvä

Nyt on jo vaihtunut joulukuu ja olemme olleet jo hiukan tiptap-tunnelmissa. Olemme leiponeet pipareita ja tehneet joulutorttuja. Tai lähinnä minä ja P olemme olleet, Aaron katselee ja tuoksuttelee vain uteliaana. Tänä jouluna voi vielä jättää pähkinät ja rusinat (sekä suklaat!) pöydälle, kun Aaron viihtyy vielä lattiatasossa..

Me olemme joulun kolmistaan ja otetaan se täysin rentoutumisen kannalta. Tämä syksy on ollut jotenkin raskaampi kuin edelliset syksyt, joten totaalinen rauhoittuminen tuleekin tarpeeseen. Aaronhan on oma iloinen itsensä suurin piirtein koko ajan, mutta omia voimavaroja välillä on täytynyt etsiä kovastikin. En uskonutkaan, että kotona oleminen äitiyslomalla on näin palkitsevaa, mutta raskasta. Kasvava ja kehittyvä vauva vaatii koko ajan sen 100% läsnäolon ja Aaron on jo siinä iässä, että hän huomaa heti, jos äiti on jotenkin poissaoleva.

Viime viikolla P:n tullessa töistä koin pienen romahduksen, kun totesin vain keittiössä seistessäni, että nyt muuten en taida jaksaakaan. Mitään.  Pelkkä ajatus siitä, että nyt pitää vielä touhuta Aaronin kanssa uusia opittuja leikkejä ja että kohta pitää lähteä kauppaan, tuntuivat ylivoimaisilta. Jotenkin viime viikkoisen fysioterapiakäynnin tuoma jännitys laukesi rytisten. P soitti nopeasti ukille, josko hän ottaisi Aaronin hoitoon. Ja ottihan ukki. Me lähdettiin kahdestaan pesettämään auto ja sen jälkeen ruokaostoksille. Syötiin vielä pikainen välipala Prisman parkkihallissa: pasteijoita ja Dr.Pepperiä. Romanttista, eikö? Mutta se parin tunnin breikki tuli tarpeeseen. Sitten taas jaksoi olla riittävän hyvä äiti.

Miksi yrittää täydellisyyteen, kun se ei ikinä onnistu oikeastaan missään asiassa keneltäkään?
Miksi äitiyteen liittyy kauheat suorituspaineet, vaikka äitiys on yksi niistä asioista, mitä ei vain yksinkertaisesti voi suorittaa?
Miksi tuntuu, ettei osaa nauttia tarpeeksi tästä hetkestä, vaan odottaa vain jotain tapahtuvan tulevaisuudessa?
Miksi on niin hemmetin vaikeaa vain olla?

Huoh.. Pitäisi osata vaan olla itselleen armollisempi. Ja erityisesti vauvalle. Aaron kehittyy omaa tahtiaan ja hän saa olla vielä pitkään hassu ja pieni, vaikka muiden vauvat keksivät jo vähintääkin ruudin uudelleen tässä iässä.

Tätä blogia lukee useampi kymmenen ihmistä. Tämä blogiteksti on selvästi erilainen kuin muut kirjoittamani. Kertokaa, mitä ajatuksia tämä pohdiskeluni teissä herättää. Kommentit tulevat ensin minulle, eivätkä heti pompsahda tänne sivustolle. Jos et halua, että julkaisen kommenttisi, niin kerro se. 

3 kommenttia:

  1. Voi kulta murunen❤️
    Minusta on ihanaa, että näistäkin asioista ja tuntemuksista puhutaan ääneen ja uskalletaan myöntää, ennen kaikkea itselleen, että aina ei yksinkertaisesti vain ole kivaa.
    Samanlaisia mietteitä on tässäkin pääkopassa pyöritelty yhden jos toisenkin kerran, usko pois. Been there, done that.
    Voisin kuvitella, että meillä jokaisella on tuolla taka-ajatusten syövereissä pieni lokero, jossa olemme luoneet tietyn mielikuvan vanhemmuudesta ja siitä, millaisia vanhempia haluamme/yritämme sitten joskus tulevaisuudessa itse olla. Kuten kaikkien pettymysten suhteen, tämäkin tuntuu hyvin karvaalta ja vieläpä henkilökohtaisemmalta epäonnistumiselta, kun tajuaakin, että mielikuvat ja todellisuus eivät kohtaakkaan.
    Mutta huoli pois! Omalle lapselle Sinä et voi olla kuin se ainoa oikea, juuri se riittävän hyvä eli paras mahdollinen äiti.❤️
    Ja kuten sanoin, been there done that, niin usko pois, kun sanon, että se riittämättömyyden tunnekkin helpottaa. Ainakin vähän. Joskus. :)

    VastaaPoista
  2. Todella hyvä teksti :) jännä juoni ja onnellinen loppu :)
    Itse näen vasta unia ja näkyjä (harhoja) seuraavasta kesästä... välillä mietin, että miten voin pakastaa 28 pakettia ruokaa itselleni, jotta kaikki lounaat, päivälliset ja muut mätöt riittävät ekoille viikoille.... entä jos Honey on reissussa (ja se ON) ja mulla loppuu rahkat? Mistä voi tilata jonkun pesemään katon, kun pentu on räjähtänyt kylppärissä ja mulla on olkapäät hapoilla viikkausmaratonista :D

    Välillä tulee katseltua noita pihalla viliseviä oravia ja mietittyä, että voiko sen kouluttaa omaan käyttöön esim. torkkukytkimeksi bébélle?

    Toisinaan aattelen taas pakkaavani koko karavaanin vielä rinkkaani ja meneväni asumaan viikonlopuksi metsään bébén kanssa, jos kotona ei ole ketään muuta. Siellä kun on niin paljon luonnollisempaa valvoa vartiossa kuin omassa sängyssä (feng sui -juttu).

    Kirjoita lisää :) kirjoita kotitreeneistä ja merimiespata resepteistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Kouvolaan on lanseerattu jokin huikea kauppa kassit ovelle-palvelu, ajattelin joskus kokeilla ;). Mut kesällä on kätevää vauvaräjähdyksen sattuessa, kun ei tarvi välttämättä lämpimällä säällä vaatteita vauvalle eikä itselle. Ja tietty jos ihan mitä apuja tarvitsettekaan, niin me ollaan käytettävissä. Karautetaan paikalle ja pelastetaan.

      Poista

Kommentit ovat kivoja. Kiitos, kun jätät viestiä <3