Jumppajuttuja

On rankkaa olla pieni vauva. Varsinkin, kun alkaa pikkuhiljaa ymmärtää, mitä niillä neljällä ruumiissa kiinni olevalla pötkylällä pitäisi oikein tehdä. Maailma avartuu kummasti, kun pääsee tarkastelemaan sitä eri kulmista. Mutta kun maailmaan pitäisi tutustua hetinyt ja vaikka väsymys meinaisikin iskeä, niin aina on pyristeltävä viimeisillä voimillaan johonkin suuntaan. Ja unissaankin on harjoiteltava uusia taitoja.. Voin vain kuvitella, mikä suhina pienissä aivoissa käy unen aikana, kun hermopäätteet yhdistyvät toisiinsa.

Kävimme koko perhe toissa päivänä fysioterapeutilla oppimassa uusia jumppajuttuja. Miksi me sinne menimmekään? Koska Aaron syntyi viisi viikkoa etuajassa ja koska hän nukkui ensimmäiset kaksi kuukautta keräten voimia (ja massaa). Keskosena syntyneillä on tiukka takamatka kirittävinään ikätovereihinsa verrattuna ja heillä on muunmuassa haasteita yläruumiin hallinnan kanssa ja taipumusta kokonaisvaltaiseen hypotonisuuteen. 5-kuukautisneuvolasta saimme lähetteen kotiseutumme vauvafysioterapeutille, koska neuvolantäti aisti vielä tietynlaista pehmeyttä Aaronin vartalossa ja lähdettiin ajatuksella "parempi liian aikaisin kuin liian myöhään".

Aaron nautti erilaisista tekemisistä varsinkin, kun fyssaritädillä oli upea, iso peili, josta näkyi maailman hassuin vauva. Saimme evääksi arkipäivän vinkkejä, miten tukea juuri meidän vauvan motorista kehitystä ihan yksinkertaisilla keinoilla. Osa nikseistä olikin meille jo tuttuja entuudestaan, mutta uudet jutut otettiin avosylin vastaan.

Nyt ollaankin pari päivää leikitty uusia leikkejä ja kokeiltu erilaisia kantoasentoja. Kaikista hauskinta on huomata, miten vauvan vauhti lisääntyy, mitä enemmän häneltä vaatteet vähenevät..