En olisi uskonut tätä koskaan sanovani, mutta tulisipa jo lunta! Phuh. En ole koskaan tykännyt talvesta (hyi, kylmää) ja lumesta (hyi, märkää). Tai koskaan on ehkä turhan voimakas sana. Lähivuosina, lähivuosikymmenenä? Joka tapauksessa tämä talvesta ei-tykkääminen taisi alkaa silloin joskus yläasteella, jolloin ei voinut pitää pipoa, kengät oli vääränlaiset ja paleli aina. Nyt tämän ainaisen vesisateen ja harmauden keskellä tuntee kaipaavansa hiukan valoa, juurikin lumen muodossa. Ehkä tähänkin asennoitumiseen vaikuttaa se, että ensi kertaa pitkään aikaan olen talven kotona enkä joudu porskuttamaan säässä kuin säässä polkupyörällä tai kävellen päästäkseni paikasta A paikkaan B. Ja mikä parasta, olen ostanut talvea odottamaan jo parikin uutta talvitakkia ja pipon (iiiik) ja tuskin maltan odottaa, että pääsen niitä kokeilemaan. Jospa talvessa on vähän sama kuin urheilussakin: paremmat varusteet, parempi suoritus?
Aaron on saanut serkkupojaltaan talvivarusteita reilusti, mutta ikäväkseni täytyy todeta, että Aaron kasvaa todella hurjaa vauhtia ja näistä ensimmäinen talvihaalari onkin jäänyt jo pieneksi käyttämättömänä. Onneksi meiltä löytyy vielä varavaihtoehtoja, mutta pitkään nekään eivät riitä säiden jatkuessa tällaisina. Lisää jännitystä elämään tuo toisaalta lastenvaunujemme talviominaisuudet, mitkä eivät olleet kovinkaan kehuttavat jo aiemmin mummilassa tapahtuneessa testailussa. Olen kyllä vakaasti sitä mieltä, että jos vaunut eivät toimi, miten meille luvattiin (tässäkään tapauksessa), niin jokin nimeltä mainitsematon taho saa hienon kirjeen tai jopa erittäin miellyttävät asiakkaat taas riesakseen. Mutta otetaanpa taas se "hakuna matata"-asenne käyttöön ja murehditaan vasta sitten, jos on murehdittavaa. Tässä onkin opettelemista...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat kivoja. Kiitos, kun jätät viestiä <3