tiistai 11. helmikuuta 2014

Yritän tietää, mitä tehdä ensi syksynä

Kohta on kunnan järjestämän ensimmäisen vauvakilpailun deadline. Ensi sunnuntaina on oltava viimeistään tulevan syksyn päiväkotihakemukset sisässä. Siis jos tietää, mitä tehdä ensi syksynä. Tai jos tietää, minne haluaa lapsensa päiväksi viedä. Minä saan joka tapauksessa päättää, se olisi minun valintani.

Olemme punninneet eri vaihtoehtoja ja päätyneet siihen, että aloitan työt syyskuun alusta. Ehkä. Jotenkin on vaan kamalan vaikeaa ajatella niin pitkälle. Miltä minusta tuntuu nyt, on varmasti ihan eri kuin miltä minusta tuntuu syksyllä. Entä jos haluankin hoitaa Aaronia vielä kotona tai entä jos haluankin jo keväällä töihin?

Toinen pään vaiva on se, mikä päiväkoti olisi hyvä Aaronille. Yksi olisi loistava, mutta jokseenkin mutkan kautta pitäisi joka aamu ja ilta sinne suoriutua. Toinen olisi ehkä ihan mukava ja ihan tässä vieressä. Kolmas vaihtoehto olisi oikeutettu arvosanaan "pelkkä ehkä" ja neljäs on "ehdoton ei-ei". Ja mihin me nyt sitten päädymmekään sisältää aina yllätysmomentin "entä jos sinne ei päästäkään".

Vaikka kunnalla on velvollisuus järjestää hyvinkin lyhyellä varoitusajalla hoitopaikka lapselle, niin paikka voi olla missä vain asuinkuntaa ja uskaltaako siihen luottaa, että saa silloin edes semi-kivan paikan. Hirveää epätietoisuutta ja epämukavuutta.

Torstaina käymme katsastamassa kaupungin steinerpäiväkodin, ehkä se selkeyttää edes joitakin mielessä pyöriviä kysymyksiä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat kivoja. Kiitos, kun jätät viestiä <3