Kuinka kotiloidutaan

Nyt se on tullut postissa. Monen viikon hikoilun ja odottelun jälkeen. Päivähoitopäätös. Kalkkiviivalle selvisi villi kortti. Miten tässä nyt näin kävi?

Jogurttinenä

Kävimme talvella tutustumaan Steiner-päiväkotiin korkein odotuksin. Onneksi kävimme, koska se ei todellakaan ollut meidän juttu. Idea paperilla hieno, mutta toteutus, no jaa.. ei meille sopiva. Tilat olivat kehnot, varsinkin pikkuisten puolella, aamupalaa ei ollut tarjolla lapsille ja en vain ollut valmis sitoutumaan yhteisölliseen tekemiseen siinä määrin, mitä lasten vanhemmilta odotettiin. Minäkö pesisin päiväkodin pyykkejä kotona vapaa-ajallani ja maksaisin vielä siitä ilosta? Hahahaa! Hyvä vitsi.

Päivähoitopaikan hakeminen kunnalta oli sitten seuraavana vuorossa. Kävikin ilmi, että meidän asuinalue, oikeastaan koko tämä puoli kaupunkia, on ihan tukossa pikkulapsista ja ei ole yksinkertaisesti paikkoja, mitä jakaa, mutta kyllä he jonkun paikan jostain tästä kaupungista Aaronille järjestäisivät. Just. Jostain päin ja joku paikka kuulosti todella sellaiselta, että pystyinkin ottamaan ihan lungisti asian kanssa.

Soitin paniikissa toisella puolella kaupunkia olevaan Mannerheimin lastensuojeluliiton päiväkotiin. Siellä olisi pari paikkaa, jos nopeasti haen kunnalta palveluseteliä. Soittelin vielä kunnallisen puolen alueemme päivähoidon koordinaattorin kanssa ja kuulin suoran vastauksen: paikkoja ei ole, peruutuksia ei ole tullut. Nyt on turha enää spekuloida, olisiko pitänyt vielä arpoa paikkojen kanssa. Tuumasta toimeen ja töttöröö.

Aaronista tulee syyskuun alusta kotilo!