Olimme, näimme, valloitimme

No niin, nyt ollaan kotiuduttu reissusta ja sillä hiukan rähjäännytty. Mutta oli oikein mukava matka ja Trevin suihkulähteeseenkin on nyt kolikot heitetty ja seuraavaa visiittiä pohdiskellaan kuumeisesti.

Ensimmäiseksi haluan sanoa, että jännitin ihan turhaan matkaa. Kaikki sujui pienellä säädöllä varsin hyvin.

Meidän piti lähteä kotoa kello viideltä aamuyöllä ja suunnittelimme, että siirrämme nukkuvan lapsen turvaistuimeen ja syötämme aamupalan hänelle vasta lentokentällä. Vauvamme ei todellakaan ollut nukkuvaa mallia, vaan piristyi suunnattomasti automatkasta (simahti tosin moottoritiellä) ja aamupalan hän sai vasta lentokoneessa Helsinki-Vantaan ollessa aivan tukossa. Rattaathan meidän piti pakata kassiin, mutta sopivan kassin puutteessa luotimme siihen, että jotenkin ne saadaan matkalle mukaan ja niinhän ne saatiinkin, rattaat baggage drop-tiskiltä muovipussiin ja Aaron kantoreppuun ja menoksi. Turvatarkastusmies halusi tutkia Aaroninkin ihan vaippoja myöten, mutta Aaron vain katseli ihmeissään.

Rooman päässä meitä ei ollutkaan Luca vastassa, vaan kuljetuspalvelun mies, jolla oli iPadilla nimeni. Auto oli musta Mercedeksen 9-paikkainen, jossa Aaronia odotti turvaistuin ja matka asunnolle kesti vain 35 minuuttia. Kuljettajamme soitti asunnon luovuttajalle matkalta ja hän tulikin parin minuutin kuluttua avaamaan meille oven. Luovuttaja esitteli asunnon, otti passeistamme kännykällä kuvat ja rahasti, eikä edes perinyt takuuvuokraa, mistä oli aiemmin ollut puhetta.

Asunto oli siisti ja kalustettu antiikkisilla huonekaluilla (lapset eivät tuhonneet yhtäkään rumaa lasivaasia), kerroksia asunnossa oli kolme luullun kahden sijasta. Ulko-ovelta johti asuntoon jyrkät rappuset, joten tulo ja lähtö asunnosta oli pikkuisen sovittelua. Asunto oli rauhallisella kujalla, mutta lähistöllä oli useita ravintoloita, joista kivisiä taloja myöten melu kantautui asuntoon öisin. Mutta pikku vikoja, tällainen ison asunnon vuokraus oli meille juuri oikea ratkaisu. Sitä paitsi asunto oli ihan Campo de' Fiorin vieressä, joten kaikkialle pääsi kävellen.

Italialaiset todellakin tykkäävät lapsista. Aaron sai mussutusta osakseen missä tahansa ja monesti koko kaupan henkilökunta tuli ihailemaan vauvaamme, joka oli suorastaan soikeana ilosta tämän huomion keskipisteenä. Ja mikä parasta, emme löytäneet niin hienoilla pöytäliinoilla varustettua ravintolaa, jonne ei olisi tehty paikkaa Aaronille pöydän päähän.

Matka oli loistava ja nyt podenkin siis jälleen arkiarhdistusta, mikä iski jo Suomen ilmatilassa. Italia oli ihana ja Rooman tunnelma ihmisvilinästään huolimatta rentouttava ja rauhoittava. Ja ne pikkukadut...huoh... Rattaat vielä jatkavat matkaansa, mutta ovat tracking-koodin perusteella jo kotikaupungissamme odottamassa kotiinkuljetusta.