5 kk ja vähän yli

Päivätöhö

Meidän pieni poikamme on jo 5 kk! Siis 5 kk! Ihan huomaamatta! Vastahan Aaron syntyi ensimmäisenä äitiyslomapäivänäni yllättäen meidät kaikki viisi viikkoa etukäteen. Tänään neuvolassa pidellessäni rokotusten jälkeen lohduttomasti itkevää vauvaa sylissäni huomasin jälleen kerran, miten vauva näyttääkin ihan samalta kuin meidän tavatessa ensimmäistä kertaa. Huoh..

Meillä onkin kuluneella viikolla ollut paljon tekemistä. Eilen kotiuduttiin mummilareissulta. Olihan se matkustaminen pienen vauvan kanssa aikamoista säätämistä yksin (siis kaksin), mutta ehkäpä ensi reissu onkin helpompi tehdä, kun ei tarvitse turhia hössöttää. Sekä meno- että paluumatkalle olin varannut meille perhehytin paikan ja tämä paljastuikin loistavaksi valinnaksi, kunhan sai muilutettua juuri ja juuri ovesta mahtuvat vaunut hyttiin sisälle. Hytti oli mukavan rauhallinen myös täytenä ollessaan ja siellä sai puuhastella omia juttujaan mielin määrin (johtuu varmasti paljolti matkaseurueesta). Aaron osoittautui jännämatkaajaksi, koska molempiin suuntiin nukkuminen junassa oli hiukan haasteellista. Jännämatkaaja ei kuitenkaan jännittänyt niin paljon, etteikö junan vessaa saatu perusteellisesti testattua useaan otteeseen...



Mummi oli meitä juna-asemalla vastassa ja matka jatkui vielä jonkin aikaa autolla Aaronin huhuillessa takapenkiltä lainakaukalostaan. Mummilassa meitä odottikin vastaanottokomitean toinen osa pienen pomeranian-koiran muodossa. Aaron oli ihan hölmistynyt ympäriinsä vipeltävästä otuksesta, joka välillä kävi salaa lipaisemassa siitä, mistä ylsi tai sai kiinni. Noh, allergeenialtistusta, allergeenialtistusta..
 

Samaa näköäkö?

Mummilassa oli paljon uutta ja mielenkiintoista ihmeteltävää, uusiin leluihin pitikin tutustua ihan kokonaisvaltaisesti käyttäen mahdollisimman montaa aistia samanaikaisesti. Minä muistuttelin mieleeni pari vanhaa lastenlaulua mummin avustuksella, vaikka vieläkin jäi hieman epäselväksi, mitä mummon kanoille tapahtui, kun hiljainen kettu hiipi metsästä..

Aika kului mukavasti normijuttuja touhuten, kunhan saimme normaalin päivärytmin kiinni matkan kolmantena päivänä. Matkan aikana tapasin toista kummipoikaani, hänen äitiään ja veljeään pitkästä aikaa, sekä unohdin tapani mukaan antaa mukanani raahaamat tuomiset. Aaron sai heiltä pehmoisen unipupun kaveriksi, joka onkin päässyt jo Unipupu numero 1:n, Vahtisuden ja Leijonan vierelle sänkyyn. Kävimme kyläilemässä myös Aaronin isomummolassa, minkä tiluksilla oli käynnissä suurenmoinen hirvijahti (ainakin sellaista trafiikkia oli pienellä tiellä). Aaron pääsee tutustumaan tähän joka syksyiseen tapahtumaan hieman isompana, koska pitäähän toisen ukin perintöä vaalia. Nyt Aaron sai tyytyä vain nukkumaan päiväunet pihalla toisten suhahdellessa pusikoissa.




Kaiken kaikkiaan ja muutamaa kommervenkkiä lukuun ottamatta vietimme Aaronin kanssa ihanan rentouttavan mummilamatkan. Kotipaikkani on kunnon joulumaa, on aina ollut. Sinne sataa lumi ensimmäisenä ja lähtee viimeisenä (P on ihan varma, ettei lumi sula sieltä kesän aikana ollenkaan). Minusta oli jotenkin hienoa, että Aaron "koki" ensilumensa juuri minun kotipaikkakunnallani. Ja täytyy kyllä myöntää, että oli hiukan nostalgista työnnellä vaunuja pikkupakkasessa läpi vanhan kotiseudun..

Mummila