Konstit ovat monet...

..sanoi mummo, kun kissalla pöytää pyyhki tai äiti, kun ilmastointiteipillä lattiakaivon kiinni teippasi.

Tämä viikko on ollut yhtä hulinaa. Tiistaina järjestin kavereille Nosh-kotikutsut (ensimmäiset ikinä). Kutsuilla sai hypistellä ja sovitella vaatteita kaikessa rauhassa, harmittavasti kauden ollessa lopuillaan osa halutuista vaatteista oli jo päässyt loppumaan. Keskiviikkona Aaron oli mummin ja ukin hoidossa, kun minä ja P suuntasimme Helsinkiin katsomaan Manic Street Preachersia. Keikka oli loistava ja olikin mukavaa pitkästä aikaa ajella pitkin öisiä katuja kotia kohti ihan kahdestaan. Olen käynyt kynsihuollossa, enkä taaskaan ottanut ranskalaista manikyyriä, vaikka kuinka uhosin (uutta sinistä ja hopeaa kimalletta, kiitos) ja olemme hoitaneet terassin rakennusprojektia eteenpäin (lupia sinne, lupia tänne). Tänään P hakee moottoripyörän talvisäilöstä ja illempana terassitarvikkeet lainatulla lava-autolla. Tässä samalla Aaron opettelee juomaan nokkamukista tavallista rasvatonta maitoa korvikkeen sijaan (meidän pieni!).

Aaron on ollut taas äidin pikkuapulaisena kotipuuhissa ja joka huoneesta on löytynyt erilaista ja ihanaa ihmeteltävää. Kodinhoitohuoneesta löytyi karhupumppu (koska lattiakaivo ei ollutkaan kiinniteipattuna enää kiva räpellettävä), keittiöstä kaapin oven "paiskautumisen estovipstaakkeli" ja makuuhuoneesta vyönsolki.

Aaron on saanut neronleimauksen, hän voi liikkua huoneesta toiseen! Voi sitä riemua, kun keittiöstä löytyykin äiti ja astianpesukone. Suurten kannustusten ja onnittelujen jälkeen voikin kiristää vielä tahtia äidin ohi ja suunnata syömään lattialle tipahtaneita leivän murusia. Kaikkea pitäisi tutkia ja tunnustella (suulla nyt ainakin). Tuntuu niin oudolta kieltää lasta tekemästä jotain, kun on salaisesti ylpeä kehitysspurtin ottaneesta vauvasta! Onneksi viikonloppuna ainakin näillä näkymin ehtii rauhoittua ja jopa pitkästä aikaa lenkille.

Päätöksiä

Vanhemmuus koostuu vaikeista kysymyksistä, joihin ei ole vastauksia yksiselitteisesti.

Milloin leikata lapsen hiukset, jos lapselle alkaa muodostua kunnon Danny-look?

Antaako kasvaa hieno rokkitukka vai siistiä takatöyhäke?

Olimme, näimme, valloitimme

No niin, nyt ollaan kotiuduttu reissusta ja sillä hiukan rähjäännytty. Mutta oli oikein mukava matka ja Trevin suihkulähteeseenkin on nyt kolikot heitetty ja seuraavaa visiittiä pohdiskellaan kuumeisesti.

Ensimmäiseksi haluan sanoa, että jännitin ihan turhaan matkaa. Kaikki sujui pienellä säädöllä varsin hyvin.

Meidän piti lähteä kotoa kello viideltä aamuyöllä ja suunnittelimme, että siirrämme nukkuvan lapsen turvaistuimeen ja syötämme aamupalan hänelle vasta lentokentällä. Vauvamme ei todellakaan ollut nukkuvaa mallia, vaan piristyi suunnattomasti automatkasta (simahti tosin moottoritiellä) ja aamupalan hän sai vasta lentokoneessa Helsinki-Vantaan ollessa aivan tukossa. Rattaathan meidän piti pakata kassiin, mutta sopivan kassin puutteessa luotimme siihen, että jotenkin ne saadaan matkalle mukaan ja niinhän ne saatiinkin, rattaat baggage drop-tiskiltä muovipussiin ja Aaron kantoreppuun ja menoksi. Turvatarkastusmies halusi tutkia Aaroninkin ihan vaippoja myöten, mutta Aaron vain katseli ihmeissään.

Rooman päässä meitä ei ollutkaan Luca vastassa, vaan kuljetuspalvelun mies, jolla oli iPadilla nimeni. Auto oli musta Mercedeksen 9-paikkainen, jossa Aaronia odotti turvaistuin ja matka asunnolle kesti vain 35 minuuttia. Kuljettajamme soitti asunnon luovuttajalle matkalta ja hän tulikin parin minuutin kuluttua avaamaan meille oven. Luovuttaja esitteli asunnon, otti passeistamme kännykällä kuvat ja rahasti, eikä edes perinyt takuuvuokraa, mistä oli aiemmin ollut puhetta.

Asunto oli siisti ja kalustettu antiikkisilla huonekaluilla (lapset eivät tuhonneet yhtäkään rumaa lasivaasia), kerroksia asunnossa oli kolme luullun kahden sijasta. Ulko-ovelta johti asuntoon jyrkät rappuset, joten tulo ja lähtö asunnosta oli pikkuisen sovittelua. Asunto oli rauhallisella kujalla, mutta lähistöllä oli useita ravintoloita, joista kivisiä taloja myöten melu kantautui asuntoon öisin. Mutta pikku vikoja, tällainen ison asunnon vuokraus oli meille juuri oikea ratkaisu. Sitä paitsi asunto oli ihan Campo de' Fiorin vieressä, joten kaikkialle pääsi kävellen.

Italialaiset todellakin tykkäävät lapsista. Aaron sai mussutusta osakseen missä tahansa ja monesti koko kaupan henkilökunta tuli ihailemaan vauvaamme, joka oli suorastaan soikeana ilosta tämän huomion keskipisteenä. Ja mikä parasta, emme löytäneet niin hienoilla pöytäliinoilla varustettua ravintolaa, jonne ei olisi tehty paikkaa Aaronille pöydän päähän.

Matka oli loistava ja nyt podenkin siis jälleen arkiarhdistusta, mikä iski jo Suomen ilmatilassa. Italia oli ihana ja Rooman tunnelma ihmisvilinästään huolimatta rentouttava ja rauhoittava. Ja ne pikkukadut...huoh... Rattaat vielä jatkavat matkaansa, mutta ovat tracking-koodin perusteella jo kotikaupungissamme odottamassa kotiinkuljetusta.

Autoja ja matkan järjestelyä

Huh. Yhytinpäs meidän vuokraisännän Roomasta. Kävi vielä todella hyvä tuuri, koska ilmeisesti hän sattumoisin oli koneen ääressä, joten sain vaihdettua sähköposteja tiiviiseen tahtiin ja kaikki kysymysmerkit ovat (toivon mukaan) selvinneet. Ehkä tämäkin soppa olisi ollut erilainen, jos vuokraajalla ja vuokranantajalla olisi ollut sama kulttuuritausta. Pohjoismaalainen järjestelmällisyys ja organisointi yhdistettynä italialaiseen "la dolce vita"-ajatteluun ei voi olla aiheuttamatta kuin pienet rytmihäiriöt ja sydämen tykytykset.

Luca täyttää meille jääkaapin paikallisilla herkuilla, check.
Luca järjestää lapsille sängyt ja syöttötuolin, ehkä jopa italialaisen potan, check.
Luca on tulossa meitä vastaan lentoasemalle, check. 
Luca järjestää meille aikaisen avainten luovutuksen lennostamme johtuen, check.

Jännittää, mikä meitä perillä odottaa. Jos tämän muotoinen matka osoittautuukin parhaaksi mahdollisuudeksti tutustua eri maihin ja kaupunkeihin, alamme jatkossakin käyttää tätä keinoa.

Tuleva kauppakassi, Pontiac Firebird '72

Eilen kävimme porukalla katsomassa hienoja autoja American car show:ssa. Aaron oli tosi kiltisti ja malttoi katsella värikkäitä menopelejä pitkän aikaa rattaista välillä äänekkäästi kommentoiden katseluvuorossa olevaa autoa. Kunhan ruokahuolto toimi ja sopivasti viihdykettä oli tarjolla, niin kaikki meni mukavasti. Jos olisi ollut fiksu, niin olisi ottanut Aaronille kuulosuojaimet mukaan, sillä toisessa näyttelyhallissa musiikki oli aika kovalla..

Tänään perheemme kokeellisessa keittiössä valmistui karitsan karetta ja jälkiruoaksi pashaa. Pashaa maistoin ensi kertaa pääsiäisenä P:n kotona monta vuotta sitten ja siitä lähtien pasha onkin ollut suurta herkkuani. Reseptin ja muotin sain lainaksi Aaronin mummilta ja jännityksellä eilen valmistin massan valumaan. Pientä haastetta hermoilleni asetti harson saaminen muotin kuvioiden uriin, mutta ilmeisesti sekin onnistui hyvin, koska tuloksena oli kohtuukaunis ensimmäinen pasha! Aaron sai myös oman makupalan ja hyvin näytti uppoavan alkujärkytyksen jälkeen (eikä Aaron näemmä ole mantelille allerginen, heh). 

Kyllä. Tänään on hyvä päivä. Muhammed meni kuin menikin sen hiton vuoren luokse. Aaron ryömii!

Virpomissunnuntai

Niin se sitten tuli ja yllätti. Palmusunnuntai. Olen joka kauppareissulla tuijottanut hyllyillä olevia suklaamunia paheksuvasti ajatellen "nyt jo", mutta tänään koin herätyksen jälleen kerran. Se onkin nyt. Hitsiläinen. Siksikös tämä lammaspaisti maksoikin tuhottomasti, kun tämä olikin juuri leikattu tuoreesta eikä pakastetusta bääbäästä ja siksikös jääkaappiimme on pesiytynyt mämmirove.

Tämän idean jälkeen olikin hyvä kaasutella Aaronin kanssa Prismaan P:n mennessä töihin. Meillä on P:n kanssa nimittäin kaksi asiaa, mistä kinastella joka vuosi kaupassa. Ensimmäinen on suklaajoulukalenterit ja toinen on juurikin ne suklaamunat. Sanokaa mitä sanotte, mutta suklaamunat ne kuuluvat pääsiäiseen oli niiden kilohinta tai oston järkevyysaspekti ihan mitä tahansa. Minä villiinnyin Aaronin kanssa kaupassa ihan täysin ja hekottelin ajatuksissani, että nyt minä ostan kerrankin suklaamunia niin paljon kuin sielu sietää eikä kukaan pyörittele silmiään vieressä, paitsi Aaron, jonka mielestä koko namihylly notkui ihanissa väreissä. Ostin kaksi Kinderiä, pupuneidin rakeita ja mahdollisille virpojille pari suklaamunaa, hurraa!

Aaron lähti ensimmäiselle virpomisreissulle asiaan kuuluvin somistein varusteltuna, minä avuliaasti ja uhrautuvasti lupauduin syömään koko Aaronin virpomispalkan. Huomatkaa upea virpomisvitsa, johon Aaron omin pikku sormin rytisteli silkkipaperit!

Väkkärä

Me olemme olleet Aaronin kanssa olevinaan todella kiireisiä tällä viikolla, ettei mitään ajatuksia blogin suuntaan ole liiemmin ollut.

Aaron on alkanut kehittää vauhtia suuntaan jos toiseenkin sillä seurauksella, että aloitin epätoivoisen Stokken syöttötuolin "kaatumisen estopalojen" etsinnän. Nämä palathan olisi pitänyt asentaa jo kokoamisvaiheessa syöttötuoliin, mutta olimme P:n kanssa ihan varmoja, että näitä ei tarvita ja säilöimme ne varmaan talteen. Pahoin pelkään, että se varma paikka on ollut roskakori.

Rattaatkin olivat vähällä lähteä huoltoon, koska etupyörän lukitus ei toiminut ja jouduin soittamaan liikkeen varaosapuolelle. Sain onneksi ohjeet, miten toimia ja jos se ei auta, niin hyvällä säkällä olisi ehditty saada uusi pyörä Rooman matkaa varten. Tiesittekö, että rattaatkin tarvitsevat oikeisiin paikkoihin ruiskautettuna CRC:tä?

Tämän viikon pyykkivuorikin alkaa olla selätetty Aaronin uskollisella avustuksella. Tosin, kun käänsin selkäni kodinhoitohuoneessa, niin vauva oli saanut jotenkin lattiakaivon kannen auki ja lussutti sitä onnessaan meloen toisella kädellä likakaivon sisältöä. Ja niin hän kovasti mielensä pahoitti, kun keskeytin leikit tutkimuksen edistymisen kannalta ratkaisevalla hetkellä.

Aaron ei vieläkään ryömi eikä konttaa. Aaron ryömi sen hurjat 20 senttiä tammikuussa, mutta taito pysyy vielä unohduksissa. Voi plääh sentään. Olisi niin paljon meille kaikille helpompaa, että Aaron keksisi liikkumisen. Liikkeen sijasta Aaron kehittää kielellisiä kykyjään vauhdilla. Aaron osaa sanoa jo äiti ja pupu, useimmiten oikeissa tilanteissa. Isi on vielä "shiiiih". Jokellusta, tavuja ja sanoilta kuulostavia asioita tulee paljon ja erityisesti koko ajan kovenevaan ääneen, jos ei hänelle heti vastaa.

Olen ollut yhteydessä tällä viikolla myös Rooman asuntomme vuokraisäntään ja nyt sinne on ilmeisesti saatu järjestymään lapsille pinnasängyt ja syöttötuoli sekä jääkaappi täyteen paikallisia herkkuja. Vuokraisäntä on tarjoutunut tulemaan meitä lentokentällä vastaan, mutta tähän en ole vielä saanut vahvistusta. Tästä tulikin mieleeni, että voisin hupina tarkastaa matkalaukkujemme kunnon jo nyt enkä lähtöä edeltävänä päivänä.. Pikkuhiljaa hyvä tulee, eikös vain.

Tällä kertaa kaikki kuvat taattua Lumia-laatua, pahoittelen.

Sophie daliviiksissä ja uudet kynnet

Monta päivää kaksistaan

Olemme Aaronin kanssa tällä viikolla kokonaiset neljä päivää kaksistaan kotosalla P:n ollessa kouluttautumassa pääkaupunkiseudulla. Hitsi, miten outoa.. Minua ei ole selkeästi luotu olemaan yksin kotona vauvan kanssa.Vaikka ollaanhan me kahdestaan jo arkipäivät ja osa viikonlopuistakin, mutta iltaisin saadaan päivän odotetuinta seuraa.Varsinaisesta yksinäisyydestä on kuitenkin turha puhua, sillä viihdyn mainiosti kaksin Aaronin kanssa, onhan se tosi vekkuli tapaus suurimmaksi osaksi päivää (nyt ei puhuta väsykänkkähetkistä). Mutta kuitenkin kaipaan sitä toista, jonka kanssa on vuosien saatossa hitsautunut yhteen ja jonka kanssa voi jakaa pienetkin hassut asiat.

Ruoanlaitto on ainakin ihan taantunut sinkkuopiskeluaikoihin (lounaaksi kanaa ja päivälliseksi kanaa kanalla). Itselleen ei yksinkertaisesti vain viitsi tehdä ruokaa. Aaron syö siis parhaiten, taas. Löysin muuten eilen Aaronin uuden suosikkiruoan, kun keksin muussata banaania ja sekoittaa sen turkkilaiseen jogurttiin. Suosikki ja suosikki, Aaron kun syö kaikkea hyvällä halulla ja paljon. Vauvamme ruokkimisissa alkaa olla jo mielikuvitus rajana.

Kameran takana jälleen isi-P

Vauvamuskaria ei ole kuin kaksi kertaa tämän kevään aikana. Minne ne viikot ovatkaan kadonneet? Aaron saa kohta elämänsä ensimmäiset opintopisteensä. Joo, kyllä vain. Vauvamuskarista tulee opintopisteitä, joita voi käyttää hyväksi tulevaisuudessa, jos aikoo hakeutua taideaineisiin! Ilmoitin Aaronin ensi syksyn muskariin (1-2-vuotiaille, apua) varmuuden vuoksi, jos nyt sitten päätänkin olla vielä kotona. Entisille oppilaille oli etukäteisilmoittautuminen jo nyt, joten päätin olla ajoissa, peruttuahan sen saa, jos valintani on toinen.

Kun muskari sitten loppuu, me suuntaamme seuraavalla viikolla Roomaan, kuten aikaisemmin jo mainitsinkin. Matka on äitini 60-vuotislahjamatka ja sinne lähtee meidän ja äitini lisäksi siskoni perhe. Olemme vuokranneet Roomasta 110 neliöisen huoneiston ihan Campo dei Fiorin lähistöltä. Passit ovat jo rivissä ja matkakuumetta alkaa olla ilmassa. Ja jännitystä! Olen jokseenkin varma, että Aaron pistää jo Helsingissä hulinat pystyy ja Rooman kentällä koneesta purkautuukin lastillinen ei-niin-iloisia matkalaisia.. Mutta tästä lisää myöhemmin.